Hiilinielukeskustelussa ei nähdä metsää puilta

Näissä vaaleissa on paljon keskusteltu metsien hiilinieluista päästövähennysten yhteydessä. Kysymys hakkuumääristä on itsessään aiheellinen, mutta se on saanut jopa hallitsevan otteen ilmastokeskusteluissa, vaikka se on vain osa kokonaisuutta ilmastotöissä. Haluan

Share
Vuoteni isänä – Perhevapaissa pikakorjauksen paikka?

Kun minusta tuli tasan vuosi sitten isä, perheiden tilanteet avautuivat silmieni eteen aivan eri tavalla. Olemme paiskautuneet uuteen elämäntilanteeseen vanhempina niin rytinällä, ettei siihen voinut käytännössä varautua ennalta. Kaikki oli

Share

Tampereen kaupunki leikkaa palveluista joiden säästö on minimaalinen – ja joista maksamme lopulta moninkertaisen hinnan Ajatellaanpa, että sinulla on sellainen nykypäivän harvinaisuus kuin lapsi. Lapsi on kotihoidossa mutta käy kaupungin

Share

Mielipidekirjoitus AL 7.10.2018 Jaakko Mustakallio syytti mielipidekirjoituksessaan (17.9.) hallitusta siitä, että se kiihdyttää ilmastonmuutosta ja samalla arvosteli, ettei Suomen parlamentaarisesti linjaamat ilmastotoimet ole riittäviä. Nämä väitteet tuntuvat todella omituisilta, kun

Share

Mielipidekirjoitus AL 10.9.2018 Jaakko Mustakallio vaati Aamulehden Näkökulma kirjoituksessaan (4.9.), että hallituksen tulisi muuttaa ilmastopolitiikkaansa, niin etteivät politiikkatoimet kiihdyttäisi ilmastonmuutosta. Voin onneksi hänelle vakuuttaa, että Sipilän hallitusohjelman mukaiset toimet ilmastonmuutoksen

Share
Kylä keskelle kaupunkia?

Maatilan poikana olen saanut kasvaa lapsuuteni kyläyhteisön ympäröimänä. Naapurilta sai traktoria lainaan heinätöihin kriittisellä hetkellä, jääkiekkopelit järjestyivät ja pelaajia riitti, talkoovoimin tehdyt ponnistukset yhteisen hyvän vuoksi. Yhteisöllisyys on aina ollut

Share